torstai 27. joulukuuta 2012

JOULU 2012.

Muutama kuva meidän joulusta. Vihdoinkin voin myös paljastaa, mitä kaikkea tässä menneen syksyn aikana on ollut käsityörintamalla tekeillä.

Vaasa-tontun paketoimia lahjoja.
Pikkutontut.
Joulu-Ansku.
Kuusipuu.
Remu.
Kynttilöitä.
Joululahja siskolle. Hän pyysi multa taannoin tuommosta tyynyä kun ihastui äitille ja isälle tekemiini tyynyihin. Siispä mainio joululahja! ;)
^^
Joululahja toiselle siskolle. Hän sai "uuteen" kotiinsa kiikkustuolin ja haikaili sen päälle vilttiä. Siispä siitäkin kehkeityi joululahja. :)
Kolmannelta siskolta ei ollut ilmaantunut mitään käsityötilauksia, enkä osannut käsityö-lahjaideaa alkaa joulun alla kehittelemään, jotain omin käsin tehtyä halusin kuitenkin antaa. Kolmas sisko sai purkillisen maito- ja valkosuklaasta itse tehtyä jääsuklaata.
Äidille ja isälle tehtiin Miikan kanssa pari vuotta taaksepäin joululahjaksi lyijykynätyönä taulu Remusta. Toiveeksi tässä syksyn mittaan oli esitetty, että Romeosta saisi samanlaisen taulun Remun kuvan viereen. Isän ja äidin paketista löytyi siis jotain seinälle nostettavaa.
Joulunpyhinä on pelattu Skip-Boa..
..sekä Rummikubia..
..ja levätty hyvin.