sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vuoden 2013 käsityötavoite, viikko 17 + 18.

Taas parin viime viikon käsityöt kerralla, en oo yksinkertasesti saanu aikaseksi kuvailla/postailla. Aika menee nykyään ku siivillä ja tuntuu, ettei paljo muuta ehi tekemään ku käymään töissä ja liikkumaan koirien kans. M:kin alotti tällä viikolla työt ja mun päivät kostuu tällä hetkellä aikaisesta heräämisestä yhessä M:n kans, hän ku lähtee töihin niin minä lähen koirien kans lenkille, laitan itteni kuntoon, syön, touhuilen vähä kämpillä ja sitte lähen illaksi töihin. Ja seuraavana päivänä uusiksi. 

Mulla on parhaillaan tekeillä myös neuletöitä, mutta ne ei oo päässeet vielä valmiiksi asti.. Siksipä parin viime viikon valmistuneet käsityöt on pieniä "välitöitä" kaiken muun keskellä..

Letitetty "hiuspanta"/ rannekoru:



Koirille uus punoslelu:

Romeo on erikoistunu avaamaan noita punosleluja, joten kävin viime maanantaina ostamassa lisää kudetta itelleni jemmaan. Saa tehdä sitä mukaa uusia leluja ku entisistä aika jättää ja pääsee halvemmalla ku tekee ite.

Muutenki käsityörintamalla ideoita riittäis ku vaan olis aikaa tehdä. Töissä pidän aina varalta mukana jotain näperrettävää, mutta sielläkään ei voi mitä tahansa tehdä. Täytyy olla semmonen työ, jonka tekemistä ei tartte paljoa ajatella, vaan pystyy samalla olemaan kärryillä siitä mitä ympärillä tapahtuu ja tarpeen tullen voi nakata käsityön sivuun odottamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi.