Meillä oli lokakuun ajan töissä ohjattavana mun ensimmäinen harjoittelija. Ihan helpolla ei päästy, sillä kyseessä oli belgialainen vaihto-oppilas. Jokainen mua vähääkään paremmin tunteva ihminen tietää, että en oo ollut ihan ajoissa siinä jonossa, jossa kielitaitoja jaettiin. Mun kielitaito on suoraan sanottuna ihan surkee, eikä sitä yhtään auta se että oon ihan sairaan arka puhumaan vieraita kieliä. Aattelen koko ajan että mää vaan en osaa.
Tai niin aattelin ennen..
Näin jälkeenpäin ajateltuna en voi nimittäin sanoa muuta ku että onneksi tämä tyttö tuli meille harjotteluun! Kaikki ei välttämättä menny aina ihan putkeen, enkä mää vieläkään oo mikään kielinero, mutta se on ihan satavarmaa että rohkeutta englannin puhumiseen sain kuukauden aikana roppakaupalla lisää.
Ja tulin varmasti puhuneeksi sitä enemmän ku ikinä ennen yhteensä. :D
Jouduin jopa eräänä päivänä YKSIN pyöräillessäni toteamaan, että ajattelin siinä koko ajan englanniksi.
Ennen oon ollu sitä mieltä että mun on turha ees yrittää ku en vaan osaa. Nyt oon sitä mieltä, että varsinki viimeisinä päivinä sain kaiken haluamani kerrottua tälle tytölle ja tulin ymmärretyksi. Ihan satavarmasti kielioppi oli ihan mitä sattuu ja lausuin sanat aivan päin mäntyä, mutta eikö tärkeintä oo se, että viesti ihmisten välillä kulkee ja tullaan ymmärretyksi puolin ja toisin?! Vielä muutama kuukausi sitten välttelin viimeseen asti avaamasta suutani tilanteessa, jossa piti käyttää englantia. Olin sitä mieltä, että koska en osaa lausua ja koska oon ihan pihalla kielioppiasioista, en halua puhua koska en vaan osaa ja nolaan itteni.
Totaalisen väärä ajatusmaailma!!!
Tukkikoot tuota mieltä olevat tyypit kielioppinsa ja lausumisensa sinne jonnekin, mää oon superonnellinen siitä, että oon rohkaistunu yrittämään huomannu, että pystyn ihan kohtuullisen järkevään keskusteluun jopa näillä mun taidoilla. Hurraa!! Jo on sekavaa tekstiä, mutta sitä on varmaan mun englannin puhuminenki. ;) 15 vuotta ku on takunnu sen kans ku ei vaan osaa eikä ymmärrä niitä kaikki juttuja mitä pitäis oppia, on ihan huikeeta tajuta, että sitä pärjääki sillä mitä on päähän vuosien varrella jääny, vaikkei se paljoa ookkaan. :D
Mutta se että miten tää kaikki liittyy käsitöihin.. Harjoittelun päätteeksi kiikutin tälle neitoselle pienen lahjan, kiitokseksi siitä, että se on tsempannu mua yrittämään ja ymmärtäny mua vaikka välillä en oo löytäny oikeita sanoja.
Villasukat tein Raahelangasta ja muistin toki mainita Raahen olevan minun kotikaupunkini ja langan olevan valmistettu Raahen lähiseutujen lampaiden villasta. ;) Annoin mukaan myös langan "etiketin", jossa kerrotaan langasta sopivasti suomenkielen lisäksi myös englanniksi. ;)
Raahelanka on paksua (tarkoituksena lämmittää hyvin merenrantakaupungin hyisessä viimassa) ja langan värisävyt tulevat Raahen puutaloista. Langassa on jäljellä lampaan luontaista ja hoitavaa lanoliinia, jonka vuoksi lanka tuntuu hieman rasvaiselta ja sitä neuloessa kädet muuttuvat pehmeiksi. Varmasti ihanan tuntuiset sukat paljasta ihoa vasten.
Oppia ikä kaikki!
Tämän tytön kautta minä opin sen, ettei aina tarvi osata täydellisesti uskaltaakseen yrittää. Tärkeintä nimittäin on se että yrittää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä merkki käynnistäsi.